Vauva- ja perheuinti

Rauman Laitesukeltajat ry järjestää syksystä 2017 alkaen vauva- ja perheuintia lauantaisin ja sunnuntaisin kello 8 – 11 ennen yleisöuinnin alkamista. Vuosi jakautuu syys- ja kevätkauteen, syyskaudella uintikertoja on n. 15 ja keväällä n. 20. Kesken kauden mukaan voivat tulla vain ne, jotka ovat kauden alussa ilmoittautuneet ryhmään ja käyneet infotilaisuudessa. Myös ne lapset, joiden vanhemmat sisarukset ovat käyneet vauva- ja perheuinnissa, voivat tulla mukaan kesken kauden, mikäli ryhmissä on tilaa. Vauva- ja perheuinnin voi aloittaa noin kolmen kuukauden ikäisenä, kun painoa on kertynyt viisi kiloa. Noin puolitoistavuotiaina lapset siirtyvät vanhempineen perheuintiryhmään, jossa he saavat olla 4-vuotiaiksi asti.

Uusille vauva- ja perheuimareille järjestetään tiedotustilaisuus syksyllä ja vuoden alussa ennen uintikausien alkua. Ilmoittautumisajankohdasta kerrotaan Raumalainen -lehdessä sekä seuran verkkosivuilla. Kaikista muistakin vauva- ja perheuintiin liittyvistä asioista, kuten lomista, tiedotetaan Raumalaisessa ja verkkosivuilla.

Lapset liittyvät vauva- ja perheuinnin ajaksi Rauman Laitesukeltajat ry:n jäseniksi. Toimintamaksu peritään kausittain, eli kaksi kertaa vuodessa. Lapsen mukana tuleva(t) vanhempi(vanhemmat) tai muut aikuiset maksavat joka käyntikerralta uimahallin sisäänpääsymaksun. Huomioitavaa on, että ennen yleisöuinnin alkua uimahallialla ei ole lipunmyyntiä, joten uimahalliin sisäänpääsyyn oikeuttava ranneke tulee hankkia jo uintia edeltävinä päivinä.

 

 

Tiia Laihinen
Puh. 040-7218995
vauvauinti@ raumanlaitesukeltajat.fi

Muut ohjaajat:
Haapanen Terhi
Ruohonen Jarmo
Tannela Hanna

Sähköpostiosoitteet ovat kaikilla vastuuhenkilöillä muotoa:
etunimi.sukunimi@ raumanlaitesukeltajat.fi